Voinko minä olla luova?

Onko sinulle käynyt niin, että olet haaveillut vuosia jostain uuden asian tekemisestä, mutta sopivaa tilaisuutta, rohkeutta tai mahdollisuutta ei ole tullut sen toteuttamiseksi? Luulen, että ainakin useimmat meistä unelmoi jostain sellaisesta, joka tuntuu kuitenkin hyvin kaukaiselta ja vaikealtakin lähestyä. Muiden silmissä olet ehkä saavuttanut jo paljon, mutta omasta mielestäsi jotain puuttuu. Jokaisella meillä on omat esteemme ja haasteemme aloittamisen suhteen. Yleensä lykkäämme jonkin sellaisen aloittamista, mikä ei ole yleisesti ajateltuna tuottavaa. Ja vielä pahempaa on se, että oma unelma ei ole itselle tärkeän ihmisen hyväksymää. Mutta itseensä tutustuminen kannattaa. Tulet löytämään itsestäsi jatkuvasti uusia puolia ja luovuus lisääntyy. Heittäydy siis luomaan itsesi. 

Meillä on hassu tapa luoda toisesta ihmisestä tietynlainen käsitys ja kuva ja jaotella hänet tiettyjen ominaisuuksien perusteella tiettyyn lokeroon. Ja tämä aiheuttaa meissä pettymystä ja hämmennystä, jos ja kun tuo ihminen tekeekin jotain erilaista ja yllättävää. Mieleeni tulee laulut, jossa toistellaan sanoja "et koskaan sä muuttua saa" tai "älä koskaan ikinä muutu, pysy juuri tuollaisena kuin nyt oot". Olen pitänyt noita lauluja humoristisina, koska niiden sisältämä ajatus on mielestäni absurdi. Toinen ihminen estää toista kehittymästä ja olemasta itseään aidosti luova olento. Mutta nämä laulun sanat ovat täyttä totta. Valitettavasti itseään vähän arvostavan suusta pääsee nämä omistuksenhaluiset sanat.

Omiin taitoihin tutustuminen kannattaa. Nuo taidot eivät välttämättä löydy heti, sillä tietoinen mielemme voi ohjata valintojamme ja sitä mitä asioita lähdemme kokeilemaan. Silloin kannattaa pysyä tyynenä ja varautua pieniin pettymyksiinkin. Se on itseensä tutustumista. Voi käydä niin, että ennalta olettama taito ei olekaan sinun juttusi, ehkä se on toinen. Olen täysin varma siitä, että meillä jokaisella on jokin sellainen taito, johon emme ole koskaan edes tutustuneet. Usein kuulee kerrottavan, että kansa- tai ala-koulussa joku opettaja tai oma vanhempi väheksyi tai moitti lapsen suoritusta ja siitä on muodostunut itselle niin vahva käsitys, ettei sitä murra mikään. Monesti kuulee vanhusten suusta tällaisia kertomuksia varsinkin taideaineisiin liittyen. Opettaja oli pyytänyt vaikenemaan laulukokeessa tai piirustustunnilla oli moitittu huonosta kynänkäytöstä. Oman äänen inhoaminen on usein peruja lapsena saadusta lauluääneen kritisoinnista.

Kun sitten jättää menneet historiaan ja heittäytyy luomaan itseään, voimme havahtua siihen, että aikaisempi olettamus ja käsitys omista kyvyistä saattoi olla aivan väärä ja rajoittunut. Tai että sinulla on lahja, josta et tiennyt mitään. Muiden kritisoinnista voimme oppia sen, ettemme itse siihen syyllistyisi. On tärkeää nähdä varsinkin lapset, olkoon ne sitten omia tai toisten - itsenäisinä olentoja, omine taitoineen ja mieltymyksineen. Ja jos vanhempasi päättääkin oppia vanhoilla päivillä uuden taidon, pidättelethän vähättelevän sävyn äänestäsi. Eikö olekin ihanaa nähdä toinen ihminen onnellisena toteuttaen juuri sitä elämässään, jonka hän kokee aidosti omakseen? Näin emme jatka pakottamista, alistamista ja satuttamista vain siksi, että olemme itse joutuneet samoin kohdelluiksi. Ja voimme oppia antamaan anteeksi niille ihmisille, jotka ovat meidän omaa ajatteluamme rajoittaneet. Se, mitä he tekivät ei ollut oikein, mutta heillä ei todennäköisesti ollut parempaa käsitystä vaan toimivat sen hetkisen ymmärryksensä mukaan. Tekoa ei tarvitse hyväksyä, mutta antamalla sen anteeksi irrotat itsesi niistä tunteista, jotka estivät sinua kukoistamasta.

Tässä minun ensimmäinen öljyvärimaalaukseni, jota työstin tammikuusta kesäkuuhun 2020 taidekoulun maalauskurssilla.

Tämä on siis ensimmäinen maalaamani taulu. Pitkäaikainen haave toteutui kun lopetin vertailemasta oletettua osaamistani muiden tekemiseen ja päätin kokeilla - avoimin mielin. Oma sudenkuoppani oli vertailla itseäni suvun periytyviin taiteellisiin lahjakkuuksiin musiikin ja kuvataiteen parissa. Ja tietenkin minullakin oli koulussa kuvaamataidon opettaja, jolta en koskaan saanut hymähdystä parempaa kommenttia. Varsinkin silloin kun itse olin todella iloinen aikaansaannoksestani, opettaja sanoi jotain todella latistavaa. Ehkä se oli vain sana tai lause. Ja ilme. Ei myönteistä tai kannustavaa palautetta. Kyllä se jää mieleen. Ajattelin, että olin väärässä kun luulin osaavani. En kuitenkaan lannistunut vaan piirtelin vuosien varrella piirustusvihkoon erilaisia asetelmia ja muotokuvia opaskirja tai lehtikuva mallina. Ja vasta nyt heitin romukoppaan arvailut osaamisestani. Päätin, että olen riittävän hyvä itselleni. Se on tärkeintä. Ja kaikki ne oivallukset ja onnistumisen kokemukset, jotka olen saanut hitaasti taulua tehdessäsi. Niitä on paljon.

Kaikki se, mitä tapahtuu arjessa, on tärkeää ja merkityksellistä. Kohtaaminen, innostus, luovuus, pienet hetket. Opettele elämään siis tässä hetkessä, ilman vaatimuksia itseäsi ja toisia kohtaan. Se vaatii rohkeutta ja harjoittelua. Ja muista, että tavoitteita on hyvä asettaa, mutta ne hyvin todennäköisesti muuttuvat matkan varrella ja niitä tulee aina vain lisää. Elämä on sellaista, jatkuvasti muuttuvaa. Sillä me luomme sitä jatkuvasti. Me olemme luovia, koska luomme oman todellisuutemme jatkuvasti. Elämä on täynnä muutoksia. Kehitymme ja muutumme. Jokainen hetki sisältää mahdollisuuden kasvuun. Jokainen hetki luo uutta.