Tunteiden vapautusmenetelmä    Emotional Freedom Techniques

EFT:n perustana on ymmärrys akupunktio- ja energiameridiaanijärjestelmästä. Siten sen juuret ovat yli 5000 vuoden takana, kiinalaisessa järjestelmässä, jossa ensimmäisen kerran kuvattiin kehossa oleva energiajärjestelmä, joka kulkee meridiaaniratoja pitkin. EFT:n kehittäjä on Stanfordin yliopiston insinööri ja NLP Master Practitioner Gary Craig. EFT:tä käyttää yli 6 miljoonaa ihmistä ympäri maailman.

EFT:tä voisi lyhyesti kuvata itseä häiritsevien emotionaalisten tilojen vapauttamistekniikaksi. Sen avulla voi kuitenkin helpottaa monenlaisia fyysisiä oireita, kuten kroonista kipua. EFT perustuu hyvinkin vallankumoukselliseen ajatukseen, että "kaikkien negatiivisten emootioiden aiheuttajana on häiriö kehon energiajärjestelmässä".

EFT on menetelmä, jonka arvioidaan vaikuttavan kehon ja aivojen stressimekanismiin lievittäen kehon ja mielen stressioireita. EFT perustuu akupunktiopisteiden stimulointiin eli se vertautuu sitä kautta esim. akupainantaan ja neula-akupunktioon. EFT ei siis itsessään paranna sairauksia tai oireita. Paranemista tapahtuu kun stressireaktio lieventyy ja kehon luonnolliset paranemismekanismit pääsevät toimimaan paremmin.

Koko kehomme toiminta perustuu sähköiseen tiedonsiirtoon. Esimerkiksi kipuaistimus on hermostossa kulkevaa nopeaa sähkönsiirtoa, samoin mm. sydämen toiminta, ajattelu ja tunnereaktiot.

Kehomme sähköjärjestelmää voi verrata televisioon. Kun sähkövirta kulkee hyvin läpi, kuva ja ääni ovat selviä. Jos televisioon tulee oikosulku ja sähkön kulku estyy, tapahtuu ns. "zzzzt -ilmiö". Kehossa tämä sama ilmiö tuntuu negatiivisena tunteena kuten esimerkiksi "perhosina vatsassa" tai "puristavana tunteena rinnassa".

Hoidossa pyritään vapautumaan mistä tahansa sellaisesta tunteesta tai tunnetilasta, joka koetaan haitallisena. Tämä epämiellyttävä tuntemus syntyy, kun energia ei virtaa kehossamme ja jossain energiakanavassamme eli meridiaanissa syntyy tällöin eräänlainen sähköhäiriö. Apupunktiopisteiden naputtelu lähettää "kineettistä energiaa" kehon energiajärjestelmään, jolloin se avaa ja puhdistaa kehon tunnetukoksia ja -jumeja sallien tunne-energian virrata jälleen vapaasti.

EFT on sekä kehoon että mieleen vaikuttava tekniikka, koska siinä huomioidaan sekä keholliset että mielen tason vaikutukset. Tämä tapahtuu virittäytymällä samanaikaisesti tunteisiin, ajatuksiin ja kehollisiin tuntemuksiin. EFT:ssä onkin elementtejä tietoisen läsnäolon menetelmästä.

EFT:n teho perustuu siihen, että

  • hoito kohdistetaan suoraan tiettyyn oireeseen (ongelmaan)
  • aktivoidaan tiettyjä kehon akupunktiopisteitä sormilla naputtelemalla
  • vaikutetaan suoraan alitajuntaan

EFT -menetelmää on käytetty hyvin tuloksin mm. seuraaviin ongelmiin:

  • ahdistus ja stressi
  • pelot ja fobiat
  • traumaattiset muistot
  • riippuvuudet
  • itsetunnon haasteet
  • ihmissuhdeongelmat
  • tunnelukot
  • kiputilat

Koska monet sairaudet saattavat johtua edellä mainituista tunneperäisistä ongelmista, voidaan myös niitä mahdollisesti hoitaa EFT:n avulla. Näitä sairauksia on esimerkiksi allergia, hengitysongelmat ja ihottuma.

Mitä EFT-hoidossa tapahtuu?

EFT-hoidossa keskustellaan aluksi hoidettavasta ongelmasta ja siitä kuinka se ilmenee. Keskustelun perusteella EFT-hoitaja valitsee hoidettavalleen hoito-ohjelman, joka sitten käydään yhdessä läpi.
EFT-hoidon pituus on yleensä noin 60 - 90 minuuttia ja siihen sisältyy myös EFT-ohjaus. Koska jokainen oppii hoitamaan itseään tällä menetelmällä, useimmiten ei tarvita kuin yksi ainoa hoitokerta. EFT on pääasiassa itsehoitomenetelmä, eikä ole siis tarkoitettu vakavien psyykkisten ongelmien hoitoon.

Huom. Teen EFT-hoitoa ja ohjausta myös etänä eli esimerkiksi puhelimitse, Zoomin, Whatsappin tai Skypen välityksellä. Saat kirjalliset ohjeet sähköpostitse.

Hinta: 60 € (60min) ja 80(90 min). 

Varaa aika:

P.  044 050 4707 tai irene@jalatar.fi